Kolmen SM-mitalin avaus kotilavalla

Kuvateksti: Miika Tokola voimaili hopeaa 77-kiloisissa.

Rovaniemen Reippaan nostajat saavuttivat kolme mitalia painonnoston nuorten SM-kilpailujen avauspäivänä 11. elokuuta Lapin urheiluopistolla.

Miika Tokola puolusti 23-vuotiaiden sarjan 77 kiloa mestaruutta. Viime vuonna 69-kiloiset voittanut Parkanon Puntin Henri Kaikkonen on siirtynyt tähän sarjaan ja voitti nyt lauantain tasollisesti parhaalla yhteistuloksella 250 kiloa (110+140).

Tokola voimaili 231 kiloa (101+130) ja nappasi hopeaa.

– Tulos on hyvä siihen nähden, että reisi on vaivannut jo pari kuukautta enkä ole pystynyt harjoittelemaan täysipainoisesti. Ennen kisoja oli hieman epävarma tunne, minkä vuoksi nostot piti ottaa varman päälle.

– Pyritään parantamaan tulosta Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuissa syyskuussa Kalajoella, Tokola, 22, suunnitteli.

Matias Mukkala kilpaili uudessa sarjassa 69 kiloa ja sai kaksi mitalia yhteistuloksella 213 kiloa (96+117). Se toi 20-vuotiaiden ikäluokassa hopeaa ja 23-vuotiaissa pronssia.

Tuplamestariksi nosti Lohtajan Veikkojen Suthat Duangprom 219 kilolla.

– Alokasaikana treenit ovat jääneet vähemmälle, mutta eiköhän tuossa ala hiljalleen päästä normaaliin harjoitusrytmiin. Tulos oli siihen nähden kohtuullinen, Lapin ilmatorjuntarykmentissä palveleva Mukkala, 19, tuumi.

Avauspäivän paras naisnostaja oli Rovaniemellä opiskeleva ja harjoitteleva, Tampereen Pyrintöä edustava Pauliina Utoslahti. Utoslahti voitti 23-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi sarjan 58 kiloa yhteistuloksella 127 kiloa (57+70).

1. päivän tulokset:

Naiset:

48 kg, 23-v.: 1) Marika Lämsä OAK 92 (40+52), 2) Janina Hirvonen LoLif 87 (39+48).

20-v.: 1) Janina Hirvonen LoLif 87 (39+48).

53 kg, 23-v.: Ulkop. Johanna Tammela TaSi 83 (38+45).

20-v.: Ulkop. Johanna Tammela TaSi 83 (38+45).

58 kg, 23-v.: 1) Pauliina Utoslahti TP 127 (57+70), 2) Iida Kalmari AU 103 (45+58), 3) Roosa Mattila KPK 81 (35+46).

20-v.: 1) Iida Kalmari AU 103 (45+58), 2) Roosa Mattila KPK 81 (35+46).

63 kg, 23-v.: 1) Anniina Ainali RK 93 (43+50).

20-v.: 1) Anniina Ainali RK 93 (43+50).

Miehet:

56 kg, 23-v.: 1) Rene Roukala RK 116 (48+68), 2) Samuel Kaikkonen PaPu 110 (49+61), 3) Joonas Kankaanpää PuKa 105 (47+58).

20-v.: 1) Rene Roukala RK 116 (48+68), 2) Samuel Kaikkonen PaPu 110 (49+61), 3) Joonas Kankaanpää PuKa 105 (47+58).

62 kg, 23-v.: 1) Jasper Kosonen PuKa 165 (73+92), 2) Santeri Rahkola KJ 139 (59+80), 3) Joni Rusanen LoVe 132 (54+78).

20-v.: 1) Jasper Kosonen PuKa 165 (73+92), 2) Santeri Rahkola KJ 139 (59+80), 3) Joni Rusanen LoVe 132 (54+78).

69 kg, 23-v.: 1) Suthat Duangprom LoVe 219 (96+123), 2) Jere Vento LPN 218 (97+121), 3) Matias Mukkala RoRe 213 (96+117), 4) Jesse Nykänen Atomi 206 (96+110), 5) Antti Rämö Atomi 190 (85+105), 6) Ville Seppälä KPK 176 (82+94), 7) Joonas Vermeulen NuVo 168 (74+94), 8) Jimi Markkula RK 156 (68+88).

20-v.: 1) Suthat Duangprom LoVe 219 (96+123), 2) Matias Mukkala RoRe 213 (96+117), 3) Jesse Nykänen Atomi 206 (96+110), 4) Antti Rämö Atomi 190 (85+105), 5) Ville Seppälä KPK 176 (82+94), 6) Jimi Markkula RK 156 (68+88), 7) Lauri Seppälä KPK 133 (58+75).

77 kg, 23-v.: 1) Henri Kaikkonen PaPu 250 (110+140), 2) Miika Tokola RoRe 231 (101+130), 3) Mikko Kannasoja TaSi 221 (103+118), 4) Jani Lindberg Atomi 210 (100+110), 5) Karri Kailajärvi AU 202 (92+110), 6) Jaakko Hihnala RK 200 (90+110), 7) Aleksi Koivisto NuVo 193 (88+105).

20-v.: 1) Henri Kaikkonen PaPu 250 (110+140), 2) Jani Lindberg Atomi 210 (100+110), 3) Karri Kailajärvi AU 202 (92+110), 4) Hannes Keskitalo OAK 160 (70+90).


© 2011 Rovaniemen Reipas