Sami Raappana sai urakkansa päätökseen EM-lavalla

Kuvateksti: Pohjevamma haittasi Sami Raappanan nostamista Eilatissa.

Rovaniemen Reippaan Sami Raappana sijoittui 14:nneksi 23-vuotiaiden sarjassa 85 kiloa perjantaina 7. joulukuuta Israelin Eilatissa jatkuneissa painonnoston nuorten EM-kilpailuissa. Rovaniemeläinen kasasi yhteistuloksen 274 kiloa, mikä koostui 120 kilon tempauksesta ja 154 kilon työnnöstä.
Raappanan valmistautumista kauden pääkisaan haittasi pohjevamma, mikä näkyi verryttelyssä ja itse kilpailussa.
Tänä vuonna miesten Pohjoismaiden mestaruuden voittanut 22-vuotias rovaniemeläinen sai tempauksessa tuloksen vasta kolmannella yrityksellä, kun kaksi edellistä yritystä 120 kilosta olivat tippuneet lavaan ennen aikojaan.
Työnnössä Raappana ei lähtenyt enää aloituspainonsa jälkeen yrittämään, vaan jätti kaksi nostoa suosiolla käyttämättä.
Raappanan seuraava kisa olisi jo viikon kuluttua lauantaina 15. joulukuuta Kankaanpäässä käytävä Suomen cupin finaali. Päätöksen osallistumisesta hän tehnee vasta ensi viikolla.
Loppuvuoden kilpailuohjelmassa on myös seurajoukkueiden SM-finaali Tampereella 29. joulukuuta.
23-vuotiaiden sarjan 85 kiloa ylivoimaiseksi mestariksi voimaili Venäjän Albert Sajahov yhteistuloksella 370 kiloa (170+200). Armenian Tigran Karapetjan sijoittui toiseksi 342 kilolla (153+189) ja Moldovan Gheorghii Cernei kolmanneksi 340 kilolla (151+189).
Linkki EM-kisojen tulospalveluun:
http://www.easywl.com/results/index.php

 


© 2011 Rovaniemen Reipas