Painonnoston masters MM-kisat käynnistyvät!

Kuvateksti: MM-kisat nostetaan Lapin urheiluopiston hallissa.

Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä vietetään lauantaista 12. syyskuuta alkaen varsinaista painonnostonsuperviikkoa. Rauta kolisee urheiluhallissa täyden viikon ja vielä yhden päivän päälle, kun maailman parhaat mastersnostajat tarttuvat tankoon.

Painonnoston masters MM-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Rovaniemen Reippaan järjestämään mammuttitapahtumaan on ilmoittautunut 526 urheilijaa 41 maasta. Kyseessä on yksi kaikkien aikojen kansainvälisimmistä urheilukilpailuista Lapissa.

Masterspainonnoston kärkimaihin kuuluvasta Suomesta on kaikkien aikojen suurin joukkue, 140 urheilijaa.

Lavalla nähdään kaksi hallitsevaa rovaniemeläistä maailmanmestaria, isäntäseura Reipasta edustavat Mauno Kenttälä ja Samuli Pirkkiö. Kenttälä voitti viime vuonna Kööpenhaminassa 60-vuotiaiden sarjan 94 kiloa ja on nyt siirtynyt 65-vuotiaiden ikäluokkaan. Pirkkiö puolustaa 40-vuotiaiden 62 kilon sarjassa vuoden
takaista kultamitalia.

Kolme vuotta sitten Rovaniemelle myönnetyt MM-kisat innostivat Kenttälän takaisin lavoille reilun parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.

– Asetin heti tavoitteeksi nämä MM-kisat, kun kuulin että ne tulevat kotikaupunkiin. Ja totta kai tavoitteena on alusta saakka ollut myös mestaruus, Kenttälä, 65, vakuuttaa.

MM-kulta tuli vuoden etuajassa, kun rovaniemeläinen voitti Tanskan pääkaupungissa sarjansa.

– Se tuli toipilaana olkapääleikkauksen jälkeen. Muitakin vastuksia on matkalla ollut, sillä tänä vuonna treenejä on haitannut nivusvamma.

– Mutta näihin pitää varautua, Kenttälä tuumii.

Kultamitalin ohella Kenttälän tavoitteena MM-lavalla ovat sarjan 94 kiloa Suomen ennätykset. Kenttälän sarja nostetaan tiistaina 15. syyskuuta kello 13.45.

Samuli Pirkkiö nostaa sananmukaisesti kotilavalla, sillä Lapin ammattiopiston lehtori oli valvomassa kilpailulavan valmistumista. Jämäkän lavan tekivät ammattiopiston talonrakennusalan toisen vuoden opiskelijat.

– Hyvillä mielin tässä kisaan valmistaudutaan, kun harjoitukset ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti, kultamitalia tavoitteleva Pirkkiö, 44, ennakoi.

Rovaniemeläisen pahin vastustaja on Peter Papp, takavuosina yleisessä sarjassakin Euroopan huipulla nostanut unkarilainen. Papp voimaili miesten EM-kisoissa neljänneksi 1992 ja viidenneksi 1993.  Mastersikäluokassa Pappin paras saavutus on viime vuoden Euroopan mestaruus.

– Tiukka kisa on luvassa, joten korotusten suhteen pitää olla tarkkana, Pirkkiö tuumii.

Pirkkiön sarja nostetaan perjantaina 18. syyskuuta kello 14.

Kilpailujen nimekkäin nostaja on japanilainen Yoshinobu Miyake, 75. Hän on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä painonnostajista.

Miyake voitti olympiakultaa Tokiossa 1964 ja Mexico Cityssä 1968 sekä nosti hopeaa Roomassa 1960. Hän voimaili neljä maailmanmestaruutta ja 25 maailmanennätystä.

Kansainvälisen painonnostoliiton kunniagalleriaan (Hall of Fame) kutsuttu Miyake nostaa Rovaniemellä 75-vuotiaiden sarjassa 56 kiloa.

Kansainvälisen liiton kunniagalleriaan kuuluu myös unkarilainen Maria Takacs, jonka sarja on 45-vuotiaiden yli 75 kiloa. Lukuisia MM- ja EM-mitaleita saavuttanut Takacs kisaili aikanaan tiukasti toistaiseksi ainoan suomalaisen painonnoston naisten maailmanmestarin, Oulun Pyrintöä edustaneen Karoliina Lundahlin kanssa.

Takavuosien suomalaisista olympiaedustajista Rovaniemen MM-kisoissa ovat mukana Vaasan Kiiston Uolevi Kahelin (M65 62 kg), tukholmalaisen Spårvägenin Tapio Kinnunen (M60 85 kg), Keravan Bodonoksen Keijo Tahvanainen (M55 85 kg) ja Lohja-Liftingin Arto Savonen (M55 yli 105 kg). Kinnunen edustaa nykyisin
Ruotsia.

Los Angelesin 1984 olympialaisten yhteydessä käydyissä MM-kisoissa työnnön pronssia sarjassa 60 kiloa saavuttanut Kahelin hyökkää sarjansa maailmanennätysten kimppuun. Kirittäjänä on Tshekin Karel Prohl, Moskovan 1975 MM-kilpailujen pronssimitalisti sarjasta 56 kiloa.

MM-kilpailut käynnistyvät Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä lauantaina 12. syyskuuta kello 9.45.
Ensimmäisenä tulessa ovat vanhimmat raudankesyttäjät eli 80-vuotiaat miehet. Kisojen vanhin osanottaja on 84-vuotias venäläinen Vasili Zubov.

Kilpailuihin on vapaa sisäänpääsy.

Rovaniemen Reippaan edustajien nostoajat painonnoston masters MM-kilpailuissa:

Virve Mäkikangas N40 63 kg sunnuntai 13.9. klo 14

Arvo Tapio M75 94 kg maanantai 14.9. klo 12.45

Mauno Kenttälä M65 94 kg tiistai 15.9. klo 13.45

Teuvo Tepsa M55 77 kg keskiviikko 16.9. klo 16

Samuli Pirkkiö M40 62 kg perjantai 18.9. klo 14

Kimmo Lähde M40 77 kg perjantai 18.9. klo 14

Ari Nätynki M35 94 kg lauantai 19.9. klo 14

Suora nettilähetys MM-kisoista:

http://www.ustream.tv/channel/masters-2015


© 2011 Rovaniemen Reipas