Henrik Palosaari taisteli, mutta hävisi skotille Tammer-turnauksessa
Rovaniemen Reippaan Henrik Palosaari nousi kehään ensimmäisessä ottelutilaisuudessa nyrkkeilyn kansainvälisessä Tammer-turnauksessa perjantaina 21. lokakuuta Tampereella. Skotlannin Boris Crighton oli odotetun kova vastus 81-kiloisten ottelussa, ja Britannian nyrkkeilymestari iski 3–0 voiton.
Lopputuloksesta huolimatta rovaniemeläinen antoi skotille tiukan vastuksen.
– Voitto oli loppujen lopuksi pienistä asioista kiinni. Olisi pitänyt härnätä kaveria enemmän vasemmalla.
– Ottelu lähti tosi hyvin liikkeelle. Samalla tyylillä olisi pitänyt jatkaa loppuun asti, Palosaari, 29, pohti.
Hän piti Crightonin ottelutyyliä erikoisena.
– Menin siihen mukaan, Reippaan nyrkkeilijä harmitteli.
– Ottelu oli voitettavissa. No, tulipahan matsista ainakin hyvää kokemusta, Palosaari jatkoi.
Miehen seuraava ottelu on parin viikon kuluttua Murmanskissa, Venäjällä perinteisessä Anatoli Bredovin muistoturnauksessa.
Suomen ykkösnyrkkeilijä Mira Potkonen aloitti kotiturnauksen voitokkaasti. Olympia- ja MM-pronssimitalisti kukisti 60-kiloisten ottelussa Venäjän Darja Abramovan puhtaasti 3–0.
Suomalaisista kehässä olivat avauspäivänä myös Antti Hietala ja Ilari Kujala.
Hietala hävisi 69-kiloisissa Walesin Sion Yaxleylle 1–2. Kujala puolestaan iski 75-kiloisissa 2–1 voiton Skotlannin John Dochertysta.
Perjantain tulokset:
60 kg Aleksei Mazur, RUS – Alfie Price, ENG 2 – 1
60 kg Billy Edwards, WAL – Sugar Ray Ocania, PHI 2 – 1
69 kg Yohannes Berhane, SWE – Robbie McKechnie, SCO 2 – 1
81 kg Dennis Kaufer, SWE – Nikita Isimbekov, RUS 2 – 1
81 kg Peter Baranyi, HUN – Paulius Zujevas, LTU 2 – 1
81 kg Boris Crighton, SCO – Henrik Palosaari, FIN 3 – 0
60 kg Calum French, ENG – Ali Yousefi, SWE 3 – 0
60 kg Josh Sandford, SCO – Rudik Hovhannisjan, ARM 3 – 0
69 kg Conor Loftus, ENG – Andrei Hartsenko, EST 3 – 0
69 kg Laszlo Kozak, HUN – Anton Hellström, SWE 2 – 1
69 kg Sion Yaxley, WAL – Antti Hietala, FIN 2 – 1
N60 kg Mira Potkonen, FIN – Darja Abramova, RUS 3 – 0
M60 kg Shanice James, ENG – Gulzhaina Ubbinijazova, KAZ 3 – 0
75 kg Andrei Kosenkov, RUS – Pal Kovacs, HUN 2 – 1
75 kg Ilari Kujala, FIN – John Docherty, SCO 2 – 1
75 kg Mariusz Gnas, SWE – Kuandyk Zhussip, KAZ 3 – 0