Fatma Hajizadeh voitokkaana kotikehässä

Kuvateksti: Fatma Hajizadeh voitti Eeva Lätin Ounaksen kehässä.

Rovaniemen Reippaan Fatma Hajizadehin nyrkkeilemisessä oli tunnetta tavanomaista enemmän kansainvälisissä kilpailuissa 6. huhtikuuta kamppailukeskus Ounaksessa, Rovaniemellä. Voitto 57-kiloisten ottelussa Oulun Kehäkerhon Eeva Lättiä vastaan tuli rutiinilla ja antoi luottamusta toukokuussa iskettävään SM-lopputurnaukseen, mutta kaksinkertainen Suomen mestari poistui kuitenkin haikein mielin kehästä.

Hajizadeh nimittäin muuttaa pikapuoliin Rovaniemeltä Vantaalle.

– Joskus on pakko tehdä kipeitäkin ratkaisuja. Rovaniemi on ihana paikka ja olen viihtynyt täällä, mutta uran ja kehittymisen kannalta muutto etelään tuntuu parhaalta ratkaisulta, Hajizadeh kertoi.

Hajizadeh nyrkkeilee edelleen Rovaniemen Reippaan paidassa ja puolustaa 51-kiloisten Suomen mestaruutta 11.–12. toukokuuta Helsingissä käytävässä SM-lopputurnauksessa.

– Ilman muuta tavoitteena on kolmas peräkkäinen SM-kulta.

Rovaniemeläinen valittiin viikko sitten Tampereella käytyihin PM-kilpailuihin, mutta ne jäivät väliin.

– Harjoittelin liikaa enkä palautunut treeneistä. Samaan aikaan piti tehdä vielä opinnäytetyötä. Harmitti, etten päässyt PM-kisoihin, sairaanhoitajaksi valmistunut Hajizadeh totesi.

Lauantain ottelu oli juuri sopiva välipala matkalla kohti SM-kisoja.

– Eeva tuli alussa päälle kovaa, kuten olin ennakoinutkin. Kolmannen erän alkaessa ajattelin, että nyt on pakko terästäytyä. Sainkin kolmannessa erässä tosi hyviä lyöntejä perille, Hajizadeh pohti.

B70: Vilma Kuusikkko KemPy-Aava Kelhä LaLu 3-0.

N54: Riikka Väärälä RaNy-Jasmiina Raivio RoRe 3-0.

N57: Fatma Hajizadeh RoRe-Eeva Lätti OKK 3-0.

C45: Behar Dullovi RaNy-Wiljam Lankila YRe 3-0.

A64: Elias Näsi Ruotsi-Keh Lay Poe YRe rsc1 3.

A75: Shadar Mamer YRe-Manne Mäki RoRe dsq 2.

D39: Sebastian Autio KiNK-Jesse Luoto RaNy 2-1.

C42: Durara Awdishou KiNK-Antti Keskitalo KempY 3-0.

A75: Taito Långström KemPy-Mostafa Ghesemi OKK 3-0.

Y75: Lasse Kourula KeI-Andreas Harlin Ruotsi 3-0.

Y81: Arvi Hyvönen LaLu-Aki Kyllönen KajKu 3-0.


© 2011 Rovaniemen Reipas