Jannike Bäckström ja Jessica Parhiala mitaleille nuorten PM-nostoissa

Kuvateksti: Jannike Bäckström (oik.) nosti nuorten PM-hopeaa. Kuvassa myös Aino Luostarinen. Kuva: SPNL

Rovaniemen Reippaan Jannike Bäckström nosti hopeaa ja Jessica Parhiala pronssia painonnoston nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Islannin Gardabärissa 12. marraskuuta.
64-kiloisissa voimaillut Bäckström kasasi yhteistuloksen 184 kiloa, joka koostui 82 kilon tempauksesta ja 102 kilon työnnöstä.
- En odottanut paljon, koska Albanian nuorten EM-kisoista oli kulunut vasta pari viikkoa. Tavoitteena oli voittaa Norjan Julia Jordanger Loen, jonka kanssa olemme kisanneet monet kerrat.
- Kilpailu olikin todella tiukka. 105 kilon työnnöllä olisin saanut kilon johdon, mutta hopeaa lopulta tuli. Olen tyytyväinen tulokseeni.
- Toivon parempaa yhteistulosta seurajoukkueiden SM-finaalissa kahden viikon kuluttua Tampereella, jotta saisin seuralleni mahdollisimman paljon pisteitä, Bäckström totesi.
59-kiloisissa nostanut maajoukkueen ensikertalainen Parhiala teki henkilökohtaisen ennätyksensä 134 kiloa (61+73).
- Valmistautuminen sujui hyvin, ja kunto oli tosi hyvä. Tempaukset menivät omasta mielestä ihan hyvin. Nostot tuntuivat hyviltä, vaikka viimeisessä veto jäikin vajaaksi.
- Tempauksen jälkeen jalat kuitenkin lässähtivät eivätkä ylöstyönnöt vaan osuneet kohdalleen. Tulos harmittaa hieman, sillä kunto oli mielestäni parempi.
- Mitaliin ensimmäisessä kansainvälisessä kisassa voi kuitenkin olla ihan tyytyväinen, Parhiala tuumaili.


© 2011 Rovaniemen Reipas